Tällä hetkellä viikonloput kuluvat kuivatettujen ruokien inventoinnista ja uusien ruokien kuivattamisesta. Kahdelta edellisvuodelta jäljellä on kasviksia runsaasti, mutta hedelmät ja pääruokien pohjat puuttuvat. Helposti pilaantuvat elintarvikkeet (mm. feta, lihat) jätän vasta viimeisille viikoille. Koska aikaa on rajallisesti ja kuivatettavia ruokia riittävästi, päätin hankkia lisää kuivatuskapasiteettia.
Olen kuivannut retkiruokani aikaisemmin Evermat-kuivurilla. Evermati-kuivurissa on neljä kuivaustasoa ja välistä on alkanut tuntua, ettei se riitä. Mietin pitkään ostanko kaksi lisätasoa kuivuriin, mutta hintavertailua tehdessä huomasin Motonetin kasvikuivurin tulevan halvemmaksi (Evermatin lisätasot 2 kpl 39e, Motonetin kuivuri 29e). Tällä hetkellä minulla on siis kaksi kuivuria ja tässä vertailu niistä:
Evermat-kuivuri
+ ohut verkko (pienemmät palat sopivat helposti)
+ portaaton lämmönsäätö 0-60
+ ajastin
+ mahdollisuus lisätasoille
+ tarpeeksi pitkä lisäjohto
– kohtuullisen kova humina (ja tikitys ajastimesta) -lähinnä yökuivattamista ajatellen
– lämpötilasäädin loppuu 60-asteeseen
– epätasainen lämmönjako (vastus sijaitsee toisessa laidassa – epätasainen kuivaus)
– kuivausritilöiden epätasaisuus (keskellä kohouma – epätasainen kuivaus)
– putsaaminen
– hinta (reilu 200e)
– sähkönkulutus (700 W)
Motonetin kasvikuivuri
+ lämmönsäätö 70-asteeseen (säätö 35-70 astetta)
+ kuivausritilät isommat kuin Evermatin
+ tasaiset kuivausritilät, tasainen kuivaus
+ pienempi sähkönkulutus (245 W)
+ putsaaminen helppoa
+ hinta (30e)
– kohtuullisella tasolla oleva kuivaushumina (tosin yöllä myös häiritsevä)
– ei ajastinta
– lyhyt johto
– kuivausritilöiden koloisuus (tarvitsee leivinpaperia pienille kohteille)
Vertailua tarkemmin
Eniten olin yllättynyt siitä, miten helposti Motonetin kuivurin saa putsattua verrattuna Evermattiin: Motonetin kuivurin rakenne on sellainen, että ilma-aukon sisään ei mene kuivattua ainesta ja pohjalle varisseet jämät voi poistaa vaikka liinalla. Evermat ei pääse lähellekään tätä. Ensinnäkin Evermatin pohjalla olevan metallilevyn pienistä rei´istä tippuu helposti kuivatun ruoan hitusia alaosaan ja mikäli pohjaan pääsee enemmän tavaraa, ei riitä, että kuivuria ravistaa ylösalas (tehokkain tapa) tai poistaa roskat alaosan tulpan kautta (tehoton). Olen joutunut jo muutaman kerran avaamaan metallilevyn ruuvit, jotta pystyisin puhdistamaan laitteiston pohjan. Sekin on itsessään hieman hankalaa, koska pohjan kaikkiin koloihin ei pääse hyvin käsiksi. Tätä ei yli 200e kuivurilta olisi odottanut. Tämän ilon kruunaa vielä se, että kun metallilevyn laittaa takaisin kiinni, pitää tarkoin katsoa, että se asemoituu oikein. Olen myös joutunut nollaamaan Evermatin sulakekytkimen (?) yhden kerran kuivurin kuumennettua liikaa ja kesti hetken, ennen kuin sain sen tehtyä. Evermat kuumentui siis siitä, että minulla oli kaikissa neljässä tasossa leivinpaperi (taisin kuivattaa kastiketta) ja lämpötila täysillä. Ilma ei ilmeisesti päässyt tarpeeksi kiertämään, jolloin kytkin napsahti ja kuivaus loppui siihen. Positiivista tietenkin on se, että kytkin toimi. Olen sen jälkeen käyttänyt vastaavassa tilanteessa kuivurin pohjalla aina yhtä tyhjää kuivausritilää, joka antaa laitteistolle tarvittavan ilmatilan, eikä vastaavaa ongelmaa ole esiintynyt uudestaan. Tämä tietenkin hidastaa kuivattamista, koska yksi ritilä on poissa käytössä, mikäli kuivattaa leivinpaperia vaativia aineksia.
Näiden epäkohtien lisäksi on mainittava Evermatin kuivauksen epätasaisuus. Tähän liittyy kaksi asiaa; ensinnäkin kuivausritilä ei ole tasainen vaan keskellä on kohouma eli kohouman kohdalla olevat asiat kuivuvat hitaammin. Sanomattakaan sitä, että jos kuivattaa sosetta, levittyy se reunoille paksummiksi kerroksiksi kuin keskelle. Toiseksi Evermatin vastus ei ole keskellä kuivuria eli kuivaus on tehokkaampaa ympyrän toisella puolikkaalla. Tästä syystä kuivausritilöitä pitää pyörittää tasaiseen tahtiin. Rasittavaa. Motonetin kuivurissa mitään tälläisiä ongelmia ei ole, joten se on myös siitäkin syystä paljon huolettomampi. Se on myös jopa tilavuudeltaan isompi ja äänen puolesta hiljaisempi kuin Evermat. Ainut, mikä Motonetin kuivurista puuttuu, on ajastin, mutta sekään ei käytännössä haittaa, koska kuivuri on käytössä vain silloin kun olen itse paikalla. Ylisuuret ritilöiden kolot voi paikata leivinpaperilla.
Voittaja
Toisin sanoen Motonetin halpiskuivuri voittaa täysin ylihinnoitellun Evermatin melkein kaikilla eri osa-alueilla, joiden pitäisi olla ihan peruskauraa jokaisessa kuivurissa. Tämä oli yllättävintä. Miinuksia Motonetin kuivurissa oli vähän ja nekään eivät haitanneet. Ainut kysymysmerkki on kestävyys, jonka voisi olettaa Evermatissa olevan parempi. Ainakin pari vuotta se on toistaiseksi raksuttanut, mutta toisaalta en näe mitään syytä miksi Motonetin kuivurikaan ei kestäisi (tällä hetkellä se on ollut minulla noin kuukauden). Joka tapauksessa mikäli satuit sivuilleni siksi, että pohdit, minkälaisen kuivurin aiot hankkia, niin voit hyvillä mielin aloittaa halpiskuivurista. Se on todennäköisesti loppupeleissä se ainut kuivuri, jota tarvitset, ellei kuivausvolyymit ole järjettömän suuret.